3 tavallista ihonhoitomokaa, jotka aiheuttavat finnejä
21-03-2018

Finnejä tulee ja menee, mutta muutama nyrkkisääntö kannattaa pitää mielessä, jos mielii välttää näitä kivistäviä yllätyksiä. Me listaamme kolme tavallisinta mokaa, jotka aiheuttavat finnejä!

Älä sorki

Finni syntyy, kun talirauhanen tai karvatuppi tukkeutuu ja tulehtuu. Vältä siis kaikenlaista kasvojen koskettelua ja sorkkimista, sillä käsien kautta kasvoille siirtyvä lika ja bakteerit ovat yksi varmimmista tavoista saada iho ärtymään. Jos kädet eksyvät näpertelmään ja syntyneitä finnejä jokailtaisen Netflix-maratonin ääressä, voi kasvojen suojaksi laittaa vaikka kasvonaamion. Kokeile esimerkiksi Decléorin Clay and Herbal Mask -naamiota, joka auttaa pitämään ihon puhtaanan samalla kun se viilentää ja rauhoittaa ihoa.

Kosteuta

Monet erehtyvät luulemaan, että rasvainen iho ei kaipaa kosteutusta. Tämä on kuitenkin todellinen harhaluulo, sillä rasvoittuminen kielii nimenomaan siitä, että iho on kuiva. Rasvoittuvan ihon kanssa on kuitenkin käytettävä oikeita tuotteita, jotta iho ei tukkiudu entisestään esimerkiksi liian raskaan kosteusvoiteen takia. Rasvaiselle iholle sopivat kevyemmät geelimäiset kosteusvoiteet ja kosteusseerumit. Kokeile rasvoittuvan ihon kosteuttamiseen esimerkiksi Lumenen tehokosteuttavaa Intense Hydrating Serumia ja Cliniquen kevyttä mutta syväkosteuttavaa Clinique Dramatically Different Moisturizing Gel -päivävoidetta. Nämä antavat rasvoittuvalle iholle sen kaipaamaa kosteutusta, mutta eivät tuki ihohuokosia!

Paikat puhtaana

Akne ja finnit eivät johdu huonosta hygieniasta. Koska kerääntyy kuitenkin päivän aikana monenlaisia epäpuhtauksia aina ilmansaasteista alkaen, ei päivittäisen puhdistusrutiinin merkitystä kannata kuitenkaan aliarvioida.  Jos saat helposti finnejä, suosi mahdollisimman hellävaraisia tuotteita ihonpesussa. Esimerkiksi Dermalogica Special Cleansing Gel on rasvoittuvan ihon paras kaveri ja muista aina kosteuttaa iho puhdistusrutiinin jälkeen.

Great Deal
Lahja
50ml 125ml
23.90 € Ov-hinta 37 € (-35%)
250ml 500ml
Dermalogica
10 € Normaalihinta 13 € (-23%)
Great Deal
Lahja
50ml 125ml
23.90 € Ov-hinta 37 € (-35%)

Artikkelissa esiintyneet tuotteet