Vahingoittaako tietokoneella istuminen ihoasi?
18-09-2017

Moni meistä viettää päivänsä näytön ääressä kuivassa toimistoilmassa. Tämä yhdistelmä ei vain valitettavasti ole iholle kovin suotuinen, ja saattaa pahimmassa tapauksessa saada ihon kuivumaan ja oireilemaan. Me tiedämme niksit, joilla myös toimistotyöntekijä saa ihonsa hehkumaan!

Pohjusta oikein

Kuten oikeastaan aina kauneudenhoidossa, on huolellinen pohjatyö kaiken A ja O. Jos tiedät jo aamulla, että tulet viettämään suurimman osan päivästä näytön edessä, kannattaa ottaa käyttöön ihoa reilusti kosteuttavat tuotteet, jotta naama ei tunnu iltapäivään mennessä kuihtuneelta rusinalta. Päivävoiteen alle kannattaa levittää myös ihoa syvältä kosteuttava seerumi, esimerkiksi RENin Rose 012 Moisture Recharge Defence Serum, joka jättää iholle miellyttävän tunteen ja pitää ihon pehmeänä koko päivän ajan.

Kauniita unia

Tiesitkö, että yötunnitkin voi käyttää hyödykseen? Kasvoille yön ajaksi jätettävä yönaamio on vastaus monen kuivaihoisen toimistotyöntekijän hätähuutoon. Se hoitaa ja kosteuttaa ihoa yön aikana, siis juuri silloin, kun ihon uudistumisprosessit ovat aktiivisimmillaan. Kokeile esimerkiksi Clinique Moisture Surge Overnight Mask -naamiota, joka tehokosteuttaa ihoa silloin, kun sinä vetelet hirsiä. Parasta naamiossa on kuitenkin sen kasvoille jättämä tunne: silkinsileä ja niin ihanan pehmeä iho, että sitä haluaa vain silitellä!

Suihkaus uutta energiaa

Todellisille näyttöpääteaddikteille ei pelkkä huolellinen kosteutus aamulla riitä, vaan kasvot saattavat huutaa lisäkosteutusta jo keskellä päivää. Näissä hätätilanteissa toimii parhaiten meikin päälle suihkutettava kosteussuihke, jolla torjut pahimpaa kuivuutta ja harmautta aina tarpeen vaatiessa. Kokeile esimerkiksi kotimaisen Lumenen Valo Glow Hydrating Vitamin C Mist -kasvosuihketta, jota voi suihkuttaa myös meikin päälle. Tämän parabeenittoman suihkeen heleyttävä koostumus ja ihanan virkistävä tuoksu toimivat täydellisinä energiabuustereina kesken kiireisen päivän!

Stop siristelylle

Huono näkö saattaa vanhentaa ihoasi! Kun koko päivä kuluu silmiä siristellessä, on päivän päätteeksi monilla väsynyt olo ja kunnollinen päänsärky. Siristelyn seurauksena silmänympärysiholle syntyy myös helposti juonteita. Jos oireet kuulostavat tutuilta, on aika varata aika optikolle. Jo syntyneitä juonteita tasottamaan, kannattaa valita ihoa kosteuttava silmänympärysvoide, esimerkiksi Dermalogican Intensive Eye Repair.

Kosteuta myös sisäisesti

Koneella istuessa, vedenjuonti saattaa helposti unohtua. Nestehukasta kärsii kuitenkin koko kroppa, minkä vuoksi myös iho saattaa näyttää harmaalta ja tunkkaiselta. Yritä muistaa juoda vettä joka toinen tunti! Parhaiten veden tarpeesta muistuttaa työpöydälle seisova supersuloinen bkr-vesipullo!

Artikkelissa esiintyneet tuotteet