Tuotenumero: 69431
- 2024-01-27
Hyvä, mutta olisi voinut olla vähän lihavampi
- 2023-12-04
Hyvä voide syksyyn/talveen.
- 2023-10-04
Olen tyytyväinen.Hyvä tuote ja laadukas.
- 2022-01-28
Tätä tuotetta oli kehuttu monessa paikassa ja ei suotta, tämä on aivan ihana. Itselläni on hyvin kuiva, atooppiseen taipuva iho jossa kuitenkin näppyjä. Tämä tuote on hyvin kevyt ja jättää ihon ihanan tuntoiseksi. Laitan tämän tuotteen ensi kasvoille ja perään toisen kasvovoiteen jotta kosteutus on kuivalle iholleni sopiva. Ihoni on muuttunut tuotteen käytön myötä ihanan pehmeäksi ja tuntuu että näppyjäkään ei ole enää niin paljon kuin ennen. Tästä tuli uusi luottotuotteeni.
- 2019-09-22
Oma ihoni on hyvin kranttu siitä, mitä voiteita sille laitan, mutta tämän voiteen hyväksyvät kasvojeni ihon kuivat kohdat pääsääntöisesti kaikki, samoin kuin kaulani juonteet. Rasvaisempien kohtien kohdalla saan olla käytön kanssa varovainen, jottei näppyjä muodostu, vaikka voide aina tuntuukin ihanan freesiltä ja mukavalta (ei yhtään liian rasvaiselta) iholle levittäessä. Käytän tätä välillä kiiretilanteissa myös käsirasvana, mukavan pehmeyttävä vaikutus myös käsiin. Olen myös yrittänyt huultenympäryksien juonteita tällä tasoittaa, vaan eipä ole tämä siinä kummemmin toiminut.
- 2019-07-05
Ihoni tuntuu todella hyvältä tämän kanssa ja on niin mukavaa välttää raskaita, tahmeita ihovoiteita, jotka enimmäkseen laskeutuvat pinnalle. Tämä imeytyy välittömästi ja pieni tihku riittää pitkälle, joten hintakaan ei lopulta tunnu erityisen korkealta. Uusi suosikki!
- 2018-12-28
Aloitin tuotteen käytön, kun ihollani oli paljon epäpuhtauksia. Jonkin ajan päästä huomasin, että ihoni oli todella rauhoittunut. Jättää mukavan 'mattapintaisen' tunteen iholle, minulle tuotteen jättämä ihotuntemus on tärkeä seikka. Toimii hyvin meikin alla yleensä yksistään (käytän tämän tuotteen alla hoitonestettä), mutta oikein kuivalle iholle kaipaa lisäksi jonkin kasvovoiteen päälle.
- 2018-08-27
Laitan tätä kasvoille joka aamu ja ilta, aamulla aurinkovoiteen alle ja illalla ennen yövoidetta. Tuote on rauhoittanut, tasapainottanut ja auttanut aknen ja tulehduksen kanssa. Ihana tuote!
- 2017-09-07
Olen kokeillut monia voiteita, mutta voi luoja, kuinka rakastan tätä! Ihoni tuntuu aivan taianomaiselta.